18. kesäkuuta 2011

Aamuposti Enduro

Ennakkoon kesän tärkein endurokilpailu ajettiin Riihimäellä. Orimattilan kilpailu oli ensimmäinen ja siellä meni vähän ihmetellessä kuinka kaikki toimii, ja millaista vauhtia pitäisi ajaa. Riihimäen pätkistä kaksi oli osittain tuttuja, Karhin motocross radalla olin ajanut aiemmin, samoin ns. Agan lenkillä. Kilpailuun pätkät tietysti olivat erikseen tehtyjä ja merkattuja. Huomattavasti kuitenkin helpottaa kokonaisuuden hahmottamista, kun tietää missä suunnalla pätkät sijaitsevat ja mitä maaston suhteen on odotettavissa.

Jalan kunto ei ollut kohentunut kovinkaan paljoa, mutta nilkkka teipattuna pystyi ajamaan. Tukea ja tasapainoa ei jalalla silti tehnyt mieli ottaa joten MM-kilpailuissakin ajettu tunnin siirtymä kivikkoisessa metsässä hieman arvelutti. Heti ensimmäiselle siirtymälle oli yleisen tien jatkoksi löydetty kohtuullisen vaativa sorainen rinne. Muutaman metrin jäin vajaaksi, vaikka vauhdilla tulinkin, ja kaaduin tietysti siihen paikkaan. Mielessä kävi jättää homma siihen, ettei jalka menisi entistä pahemmin rikki. Siirtymän kuitenkin selvisin läpi ja pääosin peltopätkää ja metsäpolkua sisältänyt ensimmäinen pätkäkin sujui yliyrittämisestä huolimatta kohtuullisen hyvin. Vasenta jalkaa en maahan laittanut, joten vauhti pellon vasemmissa mutkissa saattoi olla hieman verkkaista. Tuloksena kuitenkin luokan toiseksi nopein aika.

Seuraava pätkä oli viereisellä Karhin krossiradalla. Krossirata sujui kohtuudella mitään suurempaa yrittämättä, samoin sitä seurannut metsäpolku. Metsäpolulla oli muutamat paikat kosteaa mutaisaa kivikkoa, jota vihaan vihaan vihaan. Loppupätkän hiekkaisempi polki tuli ihan kohtuudella. Tuloksena oli jälleen luokan toiseksi nopein aika.

Kolmannelle pätkälle olikin sitten ennalta varoiteltu pitkä metsäsiirtymä. Olihan se hankalaa osittain, mutta mielestäni enemmän johtuen juuri silloin alkaneesta sateesta ja siitä, etten kivikossa halunnut laskea kuin oikean jalan maahan. Koitinkin ajaa pyörää pääasiassa tapeilta. Monelle muulle tuo reilun tunnin kivikossa ajaminen näytti käyneen voimille ja hermoille enemmän. Itse pätkä kierteli laskettelurinnettä ylös, alas ja ympäri. Hankalaa tästä teki se, ettei tiennyt mihin rata milloinkin kääntyy ja maasto peitti näkymän pidemmälle eteen. Sijoituksena toki silti sama kakkonen.

Toisella lenkillä ajettiin kaksi ensimmäistä pätkää uudelleen. Ajaminen vaihteli yliyrittämisestä liian rauhalliseen ilman suurempia virheitä tai tilanteita. Pellon pikkuisessa 3 hyppyrissäkään ei tullut tällä kierroksella niin komeita takakorkeita, kun tajusin vaihtaa pienemmälle ennen hyppyä. Tuloksena edelleen kakkospaikka. 

Pätkät olivat esimerkillisiä ja siirtymätkin ihan kunnon enduroa; ajaa olisi voinut enemmänkin. C-luokasta tuloksena toinen sija ja nousu B-luokkaan, joka oli tavoitteenakin. B-luokassa pätkiä ajetaankin muutama enemmän, joten jatkossa saan ajaa enemmän samalla rahalla! Endurokilpailuita ei liitto ole jakanut kuin 3 koko kesälle, joten tähän kisaan oli lähes pakko osallistua. Jalan puolesta pelkäsin, mutta kuin ihmeenkaupalla selvisin sitä suuremmin telomatta ja nyt edessä oli pidempi kuntoutustauko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti