Kapealle reitille lähdettiin jonossa, mutta varsin pian aloin hieman putoamaan edessä olleen vauhdista. Reitti mutkitteli pyöreästi edestakaisin ja oli käytännössä pelkkää kivikkoa, jossa irtokivet pyörivät maakivien päällä kuin kuulalaakerit. En saanut minkäänlaista luottoa pitoon tai löytänyt sopivaa linjaa. Pikku piikillä ajaessa linja on varsin tärkeä, kun pyörä ei kiihdy paikaltaan isojen malliin.
Tuntui ettei pyörä etene ollenkaan ja että haaskaan vain energiaa yrittäessäni roikkua mukana. Olokin oli jotenkin tukkoinen, joten oli vaikea saada kunnolla henkeä ja ajaa rennosti. Ensimmäisen kierroksen lopulla oli pakko pudottaa vauhtia ja päästää useampi kaverin ohitse, kun henki ei vain kulkenut normaalisti. En tiedä oliko keskisuomalaisessa metsässä enemmän siitepölyä vai oliko astman kanssa muuta ongelmaa. Tulin suunniteltua aikaisemmin varikolle ja otin astmapiippua sekä juotavaa ihan rauhassa; kisa oli käytännössä kuitenkin sijoitusten suhteen jo ohitse.
Varikkokäynnin jälkeen henki alkoi kulkea normaalimpaan tapaan ja sain hetkittäin taas ajamisesta kiinni. Pahimmat kivikkokohdat selvitettyäni pystyin ajamaan jopa muutaman ohitse tulleen a-kuskin perässä tovin aikaa. Pienellä piikillä kun huudatti menemään pehmeimmissä hiekkakohdissa, tuli mieleen että isommalla pelillä voisi olla aikapaljon helpompaa ja nopeampaa ajaa.
Kisan jälkeen fiilikset olivat huonot ja kotimatka pitkä. Joutsan Josemoran kivikkoon ei liene toistamiseen mielenkiintoa. Parasta antia taisi olla oma karavan ja ruoka ennen kotiutumista. Seuraavana aamuna edessä oli herätys Salossa ajettaviin MXB krossikilpailuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti