Ensimmäinen enduro-kilpailu takana ja edessä oli kauden avaava Heinolan
motocross-kilpailu. Kawasaki odotti valmiina koitoksiin uusin renkain. Kuljetta
haki fiilistä katsomalla AMA ja MM-sarjan lähtöjä kisaa edeltävänä yönä ennen
herätystä viideltä aamulla.
Suomen kesässä on mukavaa, että aurinko nousee valaisemaan jo ennen
kukonlaulua..jolloin kisat yleensä on maalla tapana aloittaa. Ilmeisesti
aamulypsyn aikataulu on voimissaan vielä kehien ulkopuolella.
Porukkaa oli kisapaikalla varsin runsaasti ja rata näytti hyvälle. Kawa meni
katsastuksesta lävitse ja pian selvisi että aika-ajon 2-ryhmässä olisi radalle
mentävä. Hieman puristusta oli ensimmäisellä nopealla kierroksella ja leikkasin
muutamassa kohdassa liian tiukasti mutkaan sisään suoraan jarrupatteihin.
Pattisuorakaan ei meinannut oikein sujuvasti mennä. Ajattelin ottaa perään toisen
nopean, kun edessä ei näyttänyt olevan ketään hitaampaa.
Toinen nopeakierros sujui hieman sujuvammin, mutta taululla olikin vasta sija 14,
kun treeneissä olin vielä kympin joukossa. Tästä erästä jatkoon otettaisiin vain
13 nopeinta suoraan a-finaaliin, joten lähdin vielä koittamaan kierroksen
levättyäni.
Kolmas nopea lähti käyntiin paremmin kuin aikaisemmat. Noin puolessa välissä
rataa tuli hitaalla kierroksella ollut toinen kuljettaja eteen ja koitin ohittaa.
Samalla hetkellä kun siirryin linjalta ulommas lähtivät molemmat pyörät alta
radan mutaisessa kohdassa. Tämän seurauksena otti vasempi jalkani maahan ja
nappasi kiinni vääntäen vasemman nilkan auki. Jalka rusahti ikävästi ja kipu oli
riittoisa.
Lääkäri tutki jalan välittömästi ja se sidottiin, jotta turvotus ei nousisi. Ei
auttanut muuta kuin odotella, pystyisikö jalalla vielä ajamaan. Jalka ei
turvonnut välittömästi eikä ollut älyttömän kipeä. Ajatuksissa kävi pitkä
sairasloma ja se ettei pääse kaiken treenaamisen jälkeen ajamaan pitkään aikaan,
ei tainnut uni oikein tulla. Lääkäriin ja kuvauksiin oli ajat varattuna myös
vakuutukseen soiteltu. Sitten vain tuomiota odottamaan kädet ristissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti