Tiistaina Rovaniemelle saapuessa varikko oli täynnä porukkaa ja radalla ajot menossa. Kukaan ei ollut viitsinyt mainita, että radalla olisi saanut harjoitella sekä ma että ti päivät ennen keskiviikon kilpailuja.
Kamat niskaan ja nopeasti radalle ajamaan muutama kierros varsin reikäistä ja pölyistä rataa. Fiilis oli hieman sellainen, että täällä kyllä lääniä olisi riittänyt ja sitten teitte tällaisen radan.. Ei muuta kuin karavaani parkkiin kauniille paikalle joen rantaan ja odottelemaan kilpailuja.
Kilpailu siis ajettiin keskellä viikkoa ja Napapiirin pohjoispuolella. Tästä johtuen A-luokassa ajoi vain 6 kuljettajaa, joten he ajoivat yhdessä B-luokan kanssa. Rata oli selkeästi paremmassa iskussa kuin treenipäivänä.
Ensimmäinen erä meni vähän varovasti rataa opetellen hieman heikon lähdön jälkeen. Pari ohitusta ja sijoitukseksi 19., josta voi ne kuusi A-luokan kuskia tietysti vähentää.
Toisessa erässä satoi vettä saavista kaataen, ja ilmeisesti tämän innoittamana ajamisessa oli enemmän yritystä. Ehkä hieman liikaakin, kun pari kertaa keräilin kamoja radan ulkopuolelta ja kerran pelit sammui hitaaseen hiekkamutkaan. Yhteistuloksissa olin kuitenkin 16. eli ihan kohtuullisen kuuloinen. Seuraavana oli edessä matka Ouluun kisoihin viikonlopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti