Mietteitä Pohjoisenkierroksen jälkeen

Mitä jäi käteen Pohjoisenkierroksesta? Reissu vei ajohalut moneksi viikoksi, joka paikassa satoi kisoissa vettä, enduroa ei kannata ajaa keski-suomea pohjoisempana eivätkä kisatkaan suju täysin vierailla radoilla.

Kannattiko lähteä? Ehdottomasti! Reissu oli motocross-unelmaa karavaanilla läpi maiden ja mantujen kisoista toiseen. Uudet radat ovat aina mukavia, vaikka kaikki eivät best ever listalle päässeetkään. Suomi on kaunis myös pohjoisessa, kunhan siellä käy kesällä.

Miksi kisoista ei tullut parempia tuloksia? Kauden alussa telottu nilkka alkoi vasta palautua ajokuntoon. Ajaminen oli edelleen jäykkää ja varovaista. Uusien ratojen kanssa menee liikaa aikaa opeteluun, kun käytännössä aikajot kestävät vain kolmisen kierrosta. Ajaminen alkaa sujua vasta, kun luotto
rataan on syntynyt, ja tällöin kisat ovat yleensä jo ohitse - hyvällä tuurilla menossa on vasta päivän viimeinen erä.

Miten kisoista tulisi parempia tuloksia? Yleensä yksi ajokerta ennen kisoja riittää siihen, että radan oppii tuntemaan ja uskaltaa ajaa edes ns. omaa vauhtia. Kisaerässä rataa on turha alkaa opetella, sillä silloin siellä on 39 muuta kuskia jotka ajavat kilpaa. Startissa ei kannattaisi jäädä viimeiseksi; on huomattavan haasteellista yrittää ohittaa ylipäätään ketään, varsinkaan puoli kierrosta edellä olevia samaa vauhtia ajavia.

5 Kilpailua viikossa? Suosittelen ottamaan töistä lomaa sekä ennen, että jälkeen reissua. Sateinen neljän tunnin enduro rypeminen pohjoisessa on parempi jättää muiden hoidettavaksi. Kavereiden kanssa enskailu tai
krossiradalla nautiskelu antaa paremmat fiilikset.

Parasta reissussa? Reissaaminen, uudet radat ja ajokaverit. Harrastuksesta saa paljon enemmän irti, kun käy oman kotiradan ulkopuolellakin ajamassa. Karavaanaaminen on erinomaista vaihtelua normaaliin oravanpyörässä pyörimiseen.

Huonointa reissussa? Liika on liikaa. Ahneelta loppuu voimat :)

Kierroksen lopetus Kuopiossa

Pitkä on matka Suomen halki. Kun karavaani viimein saapui radalle, oli ulkona jo pilkkopimeää. Hieman kerkesin hämärässä katsoa rata-aluetta, muttei siitä juurikaan kuvaa saanut. Saattaa myös olla, että reissu hieman alkoi jo painaa kuskin hartijoilla.

Aamulla rataa kiertäessä se vaikutti loputtoman pitkälle; kuin kaksi rataa olisi yhdistetty yhdeksi. Taisi joku sanoakin että tarkoitus on jakaa radat kahdeksi jatkossa. Kyseessä oli siis vasta valmistunut hiekkainen rata.
Aika-ajoissa pääsin ensimmäisten joukossa kierrokselle. Selkeästi en muistanut kahdesta samannäköisestä hyppyristä, kumpi oli stoppari ja kumpi pöytä. Vetäisin sitten korkeasta stopparista hieman kovempaa ja laskeuduin ulkomutkaan rataa joka kääntyikin 180 astetta taaksepäin...se pöytä oli vasta muutaman mutkan takana :)

Ensimmäisessä erässä otin lähdön ulkoreunasta, huomatakseni että kaikki sisäreunan kuskit valuivat mutkan pitkäksi. Jäin siis pussiin ulkomutkaan ja lähes viimeiseksi. Nousin muutamat sijat, muttei rata tuntunut oikeen tutulta vieläkään.

Toisessa erässä vaihdoin lähtöpaikan sisäreunaan. Ei tämäkään lähtö ihanajatusten mukaan mennyt ja kiilauduin sisämutkaan tullessa ratareunukseen ja kaaduin. Taas lähdin viimeisenä liikkeelle ja sateen piiskatessa laseihin näkyvyys oli hieman heikko. Nousin kuitenkin useiden ohitusten jälkeen hieman
paremmille sijoille. Läpimärkänä ja takkityhjänä oli aika hyvästellä kaverit ja pohjoisen radat. Pitkä kotimatka sivistyksen pariin alkoi illan pimetessä.

Pölyä ja kuraa Oulussa

Kaikkihan tietävät että Oulussa haisee pahalle. Toiset sanovat että se on tehdas, toiset että omakehu. Totuus taitaa olla että molemmat. Keli oli kohtuullisen hyvä ja välipäivänä kerkesi hieman auringossa kävellä merenrannalla aikaa tappaen. Tuttu porukka oli taas camping alueella naapureina ja pyöriä kunnostettiin rivissä.

Kilpailupaikalla rata näytti hienolle näin ensikertalaiselle. Osa radasta hieman kovapohjaisempaa savea, muuten soraa ja hiekkaa. Pari tuplaa oli rakennettu sääntöjen vastaisesti, muttei niitä suostuttu muuttamaan, vaikka lajipäälikkö tästä järjestäjille huomautti.

Aikaajossa juuri tuo patikko tuotti päänvaivaa. Parilla ensimmäisellä kierroksella olisin halunnut etsiä sopivaa rytmiä ja luottamusta, mutta keltaiset liput ja kaatuneet ruhot tukkivat paikan. Ei siinä tainnut kukaan vakavasti loukkaantua, mutta useamman kisa jäi kesken heti aamusta.

Kisaerään sain, tai tarkemmin sanoen otin huonon lähdön; niitä kun ei saada vaan otetaan. Saviosuus oli kuivunut päivän aikana ja en nähnyt sitten jonossa minne mennä. Samoin tuplat olivat taas täynnä kaatuneita eikä mahdollisuutta hypätä ollut. Sain paremmin ajosta kiinni kun pöly hälveni. Valitettavasti juuri ohittamani kuskit pääsivät ohitse lopussa kun kierrosta ennen maalia renkaasta karkasivat ilmat.

Kiivaan metsästyksen ja parin kaverin avulla sain pyörän kuntoon toiseen erään, mutta taivas repesi ja vettä tuli taas jo tutuksi tulleeseen malliin. Ei tarvinnut enää huolehtia liiasta pölystä; tätä sadetta osui uskomattoman hyvin lähes jokaiseen kilpailuun. Tästä kisasta ei jäänyt juuri pokaaleita tai mainittavaa. Seuraavaksi suuntana oli Kuopio ja pitkän kierroksen viimeinen kilpailu.

Keskiviikkokisa Napapiirillä

Tiistaina Rovaniemelle saapuessa varikko oli täynnä porukkaa ja radalla ajot  menossa. Kukaan ei ollut viitsinyt mainita, että radalla olisi saanut harjoitella sekä ma että ti päivät ennen keskiviikon kilpailuja.

Kamat niskaan ja nopeasti radalle ajamaan muutama kierros varsin reikäistä ja pölyistä rataa. Fiilis oli hieman sellainen, että täällä kyllä lääniä olisi riittänyt ja sitten teitte tällaisen radan.. Ei muuta kuin karavaani parkkiin kauniille paikalle joen rantaan ja odottelemaan kilpailuja.

Kilpailu siis ajettiin keskellä viikkoa ja Napapiirin pohjoispuolella. Tästä johtuen A-luokassa ajoi vain 6 kuljettajaa, joten he ajoivat yhdessä B-luokan kanssa. Rata oli selkeästi paremmassa iskussa kuin treenipäivänä.

Ensimmäinen erä meni vähän varovasti rataa opetellen hieman heikon lähdön jälkeen. Pari ohitusta ja sijoitukseksi 19., josta voi ne kuusi A-luokan kuskia tietysti vähentää.

Toisessa erässä satoi vettä saavista kaataen, ja ilmeisesti tämän innoittamana ajamisessa oli enemmän yritystä. Ehkä hieman liikaakin, kun pari kertaa keräilin kamoja radan ulkopuolelta ja kerran pelit sammui hitaaseen hiekkamutkaan. Yhteistuloksissa olin kuitenkin 16. eli ihan kohtuullisen kuuloinen. Seuraavana oli edessä matka Ouluun kisoihin viikonlopuksi.

Pohjoisenkierroksen avaus Kaakamossa

Tornion leirintäalue oli täysin krossareiden valloittama ja tuttuja oli leiri täynnä. Aamutuimaan radalle saapuessa se näytti hienolle ja varikolla oli paljon porukkaa.

Aika-ajossa Kaakamon rata oli kohtuullisen nopea ja hiekkaan tuli sopivia valleja. Aika tosin meni radan opetteluun ja siihen, että muisti mitä hyppyreiden takana odottaa. Fiilis oli ehkä myös edellisen päivän 4h rypemisen jälkeen hieman nuutunut.

Ensimmäisessä erässä rata alkoi olla jo patilla, koska se oli kuitenkin pääasiassa pehmeää hiekkaa. Itse puomilta lähdin hyvin, mutta ajoin hieman ujosti ensimmäisen kierroksen ja äijää meni ohi. Erän myötä alkoi rataakin oppia ja ajo sujua paremmin. Harmillisesti sijoitus oli juuri 21, eli ensimmäinen jolle ei Liiga-pisteitä herunut.

Toiseen erään en saanut niin hyvää starttia, mutta nyt rata oli jo tutumpi ja pattisempi. Pieni tilanne oli noin puolessa välissä erää kun jalka lähti tapilta nopealla ja pattisella maalisuoralla kovassa vauhdissa. Edessä oli radan suurin pöytähyppyri, johon päädyin sitten yhdellä jalalla pyörä hädintuskin hallussa ja ilmaan lähdettiin
poikittain. Komeat paniikkikaasut kuuluivat katsomoon asti, mutta pysyin pystyssä vaikka laskeuduin poikittain hypyn lyhyeksi. Tässä vaiheessa voimat olivat ehkä jo hieman vähissä ja päätin lopun erää
ottaa kyseisen hypyn rauhassa, koska reissua oli vielä pitkästi edessä :) Sijoitus 22:s, eli se kriittinen 1 sijan muutos ensimmäiseen erään verraten; suunta vaan oli väärä.

Rata oli kaikinpuolin hieno vaikka kuluikin aika patille. Ilman edellisen päivän sateessa rämpimistä ja muutamalla lisäharjoituskierroksella olisi tuloskin ollut kohtuullinen. Nyt oli kuitenkin edessä tauon paikka, ja muutama välipäivä camping elämää Torniossa ennen matkaa Napapiirille.

Märkää kärsimystä Seinäjoella

Kisapaikalle saavuttaessa pahin tulva oli helpottanut ja tuttuja naamojakin tuli vastaan. Silti taivaanrannassa vihaiset pilvet loivat tunnelmaa jo ennalta märäksi tiedetyn reitin piristykseksi.

Ensimmäinen siirtymä oli pitkä ja päättyi loputtomaan kivikkoiseen polkuun. Polulla kivet olivat peittyneet märkään limaiseen savimössöön. Homma ei edennyt kovinkaan vauhdikkaasti ja juuri kun löysin hieman rytmiä vedin huolella pannut pahimpaan kivikkoon. Luita ei tällä kertaa mennyt, mutta paisarista tuli kerralla puristettu malli. Itse pätkän aikana taivas repesi sitten kokonaan ja vettä tuli kaatamalla niskaan; juurikaan ei nähnyt minne olisi pitänyt ajaa. Siirtymä takaisin huoltoon ajettiin asfalttia pitkin kaatosateessa ja kun jokainen vaatekappale oli läpimärkä niin kyllä oli kylmä. Itse huollossa kerkesin vaihtaa vain pahiten kastuneet kamat ja ehdin kuin ehdinkin seuraavalle pätkälle ilman myöhästymistä.

Sateen liukastama laskettelurinne sitten sujuikin loistavasti, kunnes kaaduin. Juuri ohittamani kuljettajat menivät ohi yksi kerrallaan kun keräilin pelejä mudasta. Vaikka ajoin kuolemaa halveksuen jäljellä olevan pätkän, sijoitus ei juuri parantunut ja montakaan b-luokan kuskia ei takana ollut.

Toisella kierroksella pitkä kivikkoinen siirtymä oli muuttunut kivipohjaiseksi mutaiseksi ojaksi. Enää ei ollut huolta kiireestä, kunhan kaatumatta pääsi lävitse. Itse pätkä ei ollut juurikaan parempi ja järjestäjät päivystivät pahimmissa tulvaojissa neuvomassa kiertosuuntaa. Pahaksi pelätty suo sentään kesti ajettavassa kunnossa.

Kisaan käytin lähemmäs neljä tuntia, ja parhaiten sitä kuvaa sana kärsimys. Itse kilpaa ajamisesta ei juurikaan ollut tietoa. Edellinen enduro kilpailu ajettiin loistavilla pätkillä, mutta viimeistään rankkasateet pilasivat pohjalaisen kivikkoisen reitin. Ensikerralla mietin kahdesti, ennenkuin ajan näin kauas kärsimään :)

Vaikka takki oli tyhjä, oli kierros vasta alkamassa ja edessä oli matka Tornioon krossikisoihin.

Keskikesän juhla ja koneremontti

Vuorossa oli ns. kesätauko joka tunnetaan Suomessa Juhannuksena. Hyvinkään radalla olikin hyvin tilaa treenailla perinteiset Juhannusajot. Keli suosi, joten kelpasi ajella koko rahalla ja viettää raikas päivä ulkosalla.

Pyörät kaipaavat huoltoa ja nyt olikin Kawasakin aika saada uutta osaa. Ensimmäiseksi lähdettiin liikkeelle tietysti tarrasarjasta ja uusista muoveista, ulkonäkö ennen kaikkea :P

Koneen remontoimiseen menikin sitten se mitä illoilta jäi töiden jälkeen jäljelle.Samalla tuli laitettua Uudet nokat, ja muutenkin pyörä tuntui piristyneen kun se vihdoin oli kasassa. Kaiken tämän jälkeen takki oli hieman tyhjä.

Juhannuksen jälkeen edessä oli ensimmäinen pitkään puhuttu Pohjoisen Kierros sisältäen useampia kilpailuja reilun viikon ajalla, sijoitettuna napapiirin tuntumaan. Ensimmäinen etappi täyteen pakatulla karavaanilla oli Seinäjoella ajettava enduro-kilpailu. Keli oli varsin karmea ja vettä tuli kaatamalla paikalle saapuessa.

Reittiin tutustuessa miljoonan hyttysen lisäksi elämää lyhensivät salamat, jotka paukkuivat ympärillä veden piiskatessa kasvoja. Laskettelurinteeseen rakennettu pätkä oli sateen takia niin vaikea jo pelkästään kävellä, että odotukset seuraavalle päivälle eivät olleet korkealla.

Edellisen päivän Joutsan CC reissun pettymykset oli nukuttu pois ja Kawasaki pakattu kyytiin. Vuorossa oli yksi Suomen hienoimmista krossipyhätöistä ja kansallinen MXB kilpailu Salossa. Tällä radalla ajoin ensimmäisen MXB kilpailuni vuonna 2008. Tuon kilpailun sijoitus säilyi useamman vuoden parhaana  saavutuksena kaikenlaisten loukkaantumisten tuomien takapakkien takia. Ei sillä, varsinkin alkuaikoina juuri saviradoilla tuli eniten ajotuntejakin.

Salon rata on äänestetty monesti yhdeksi Suomen hienoimmista radoista jo upeiden korkeuserojen takia. Myös vihertävät nurmikot ja ympärillä kasvava metsä tekevät tästä eräänlaisen pyhätön.

Varsinaiset SM-tason mittelöt olivat tällä kertaa ns. monipyörä ihmisten iloksi ja MXB, kuten totuttua, täyteluokkana siinä sivussa. Kilpailujen kuuluttaja ainakin oli henkeen ja vereen "monipyörämotocrossihmisiä". Historiikkiä riitti aina 70-80 luvuilta asti näiden "apupyörä" moottoripyörien kilpailuista ja legendoista. Keli oli hieman pilvinen mutta lämmin.

Aika-ajossa rata tuntui mukavalle ja oli hyvässä kunnossa. Samoin edellisenä päivänä haitannus hengenahdistus oli poissa ja mieliala sen mukaisesti korkeammalla. Ensimmäinen kisaerä lähti liikkeelle kuten vuonna 2008 eli heikolla lähdöllä ja sieltä sitten pykälä kerrallaan ohitellen paremmille sijoille. Viimeisellä kierroksella katsoin että 4. numerolla Niemisen Toni tulee kierroksella ohitse (kuten edellisellä kaudella) mutta tällä kertaa oltiinkin samalla kierroksella. Päästin Tonin ohi, mutta ihmettelin kun tuli vauhdilla block-pass tyyppisesti :)

Toisen erän alku näytti hieman tihkusateelle ja jätin pyörän ruiskuun sadekelin säädöt. Yllättäen juuri lähtöpuomilla alkoikin satamaan. Tämä oli jo tuttua, sillä lähes jokaisessa MXB kisassa on toki satanut vettä, vaikka viikolla on paistanut aurinko. Ajattelin, että tästä tulee hankalaa luistelua, mutta erän edetessä löysin kokoajan parempia linjoja ja perinteiseen tyyliin paransin sijoitusta loppua kohden. Radan reunoilta löytyneet hyvät linjat auttoivat monessa ohituksessa ja maaliin tulin sijalla 6! Tämä oli selkeästi uran paras erä-sijoitus ja loppusijoitus 10 olisi ollut vielä paria pykälää korkeampi, jollen olisi epähuomiossa päästänyt Tonia ohi ensimmäisessä erässä. Surkean lauantain jälkeen tämä kisa sujui odotuksia paremmin ja jäänee, kuten ensimmäinen Salon kilpailu, pitkäksi aikaa parhaaksi sijoitukseksi MXB luokassa.

Racegear CC Joutsa

Racagear CC Joutsassa avasi viikonlopun. Ennakkotietojen mukaan tiedossa olisi hiekkaista metsäpolkua. Reittiin en juurikaan kerennyt tutustumaan, mutta varikon vierestä kulkenut polku näytti kuitenkin hyvälle. Startti tapahtui ns. mönkijän vapauttamana, numerojärjestyksessä. Tuo järjestys oli edellisten kilpailujen tulosten mukaan tehty. Kuulostaa reilulle vaihtoehdolle Panssari CCssä olleen "ensin paikalla - ensin rivissä" sijaan.

Kapealle reitille lähdettiin jonossa, mutta varsin pian aloin hieman putoamaan edessä olleen vauhdista. Reitti mutkitteli pyöreästi edestakaisin ja oli käytännössä pelkkää kivikkoa, jossa irtokivet pyörivät maakivien päällä kuin kuulalaakerit. En saanut minkäänlaista luottoa pitoon tai löytänyt sopivaa linjaa. Pikku piikillä ajaessa linja on varsin tärkeä, kun pyörä ei kiihdy paikaltaan isojen malliin.

Tuntui ettei pyörä etene ollenkaan ja että haaskaan vain energiaa yrittäessäni roikkua mukana. Olokin oli jotenkin tukkoinen, joten oli vaikea saada kunnolla henkeä ja ajaa rennosti. Ensimmäisen kierroksen lopulla oli pakko pudottaa vauhtia ja päästää useampi kaverin ohitse, kun henki ei vain kulkenut normaalisti. En tiedä oliko keskisuomalaisessa metsässä enemmän siitepölyä vai oliko astman kanssa muuta ongelmaa. Tulin suunniteltua aikaisemmin varikolle ja otin astmapiippua sekä juotavaa ihan rauhassa; kisa oli käytännössä kuitenkin sijoitusten suhteen jo ohitse.

Varikkokäynnin jälkeen henki alkoi kulkea normaalimpaan tapaan ja sain hetkittäin taas ajamisesta kiinni. Pahimmat kivikkokohdat selvitettyäni pystyin ajamaan jopa muutaman ohitse tulleen a-kuskin perässä tovin aikaa. Pienellä piikillä kun huudatti menemään pehmeimmissä hiekkakohdissa, tuli mieleen että isommalla pelillä voisi olla aikapaljon helpompaa ja nopeampaa ajaa.

Kisan jälkeen fiilikset olivat huonot ja kotimatka pitkä. Joutsan Josemoran kivikkoon ei liene toistamiseen mielenkiintoa. Parasta antia taisi olla oma karavan ja ruoka ennen kotiutumista. Seuraavana aamuna edessä oli herätys Salossa ajettaviin MXB krossikilpailuihin.

Aamuposti Enduro

Ennakkoon kesän tärkein endurokilpailu ajettiin Riihimäellä. Orimattilan kilpailu oli ensimmäinen ja siellä meni vähän ihmetellessä kuinka kaikki toimii, ja millaista vauhtia pitäisi ajaa. Riihimäen pätkistä kaksi oli osittain tuttuja, Karhin motocross radalla olin ajanut aiemmin, samoin ns. Agan lenkillä. Kilpailuun pätkät tietysti olivat erikseen tehtyjä ja merkattuja. Huomattavasti kuitenkin helpottaa kokonaisuuden hahmottamista, kun tietää missä suunnalla pätkät sijaitsevat ja mitä maaston suhteen on odotettavissa.

Jalan kunto ei ollut kohentunut kovinkaan paljoa, mutta nilkkka teipattuna pystyi ajamaan. Tukea ja tasapainoa ei jalalla silti tehnyt mieli ottaa joten MM-kilpailuissakin ajettu tunnin siirtymä kivikkoisessa metsässä hieman arvelutti. Heti ensimmäiselle siirtymälle oli yleisen tien jatkoksi löydetty kohtuullisen vaativa sorainen rinne. Muutaman metrin jäin vajaaksi, vaikka vauhdilla tulinkin, ja kaaduin tietysti siihen paikkaan. Mielessä kävi jättää homma siihen, ettei jalka menisi entistä pahemmin rikki. Siirtymän kuitenkin selvisin läpi ja pääosin peltopätkää ja metsäpolkua sisältänyt ensimmäinen pätkäkin sujui yliyrittämisestä huolimatta kohtuullisen hyvin. Vasenta jalkaa en maahan laittanut, joten vauhti pellon vasemmissa mutkissa saattoi olla hieman verkkaista. Tuloksena kuitenkin luokan toiseksi nopein aika.

Seuraava pätkä oli viereisellä Karhin krossiradalla. Krossirata sujui kohtuudella mitään suurempaa yrittämättä, samoin sitä seurannut metsäpolku. Metsäpolulla oli muutamat paikat kosteaa mutaisaa kivikkoa, jota vihaan vihaan vihaan. Loppupätkän hiekkaisempi polki tuli ihan kohtuudella. Tuloksena oli jälleen luokan toiseksi nopein aika.

Kolmannelle pätkälle olikin sitten ennalta varoiteltu pitkä metsäsiirtymä. Olihan se hankalaa osittain, mutta mielestäni enemmän johtuen juuri silloin alkaneesta sateesta ja siitä, etten kivikossa halunnut laskea kuin oikean jalan maahan. Koitinkin ajaa pyörää pääasiassa tapeilta. Monelle muulle tuo reilun tunnin kivikossa ajaminen näytti käyneen voimille ja hermoille enemmän. Itse pätkä kierteli laskettelurinnettä ylös, alas ja ympäri. Hankalaa tästä teki se, ettei tiennyt mihin rata milloinkin kääntyy ja maasto peitti näkymän pidemmälle eteen. Sijoituksena toki silti sama kakkonen.

Toisella lenkillä ajettiin kaksi ensimmäistä pätkää uudelleen. Ajaminen vaihteli yliyrittämisestä liian rauhalliseen ilman suurempia virheitä tai tilanteita. Pellon pikkuisessa 3 hyppyrissäkään ei tullut tällä kierroksella niin komeita takakorkeita, kun tajusin vaihtaa pienemmälle ennen hyppyä. Tuloksena edelleen kakkospaikka. 

Pätkät olivat esimerkillisiä ja siirtymätkin ihan kunnon enduroa; ajaa olisi voinut enemmänkin. C-luokasta tuloksena toinen sija ja nousu B-luokkaan, joka oli tavoitteenakin. B-luokassa pätkiä ajetaankin muutama enemmän, joten jatkossa saan ajaa enemmän samalla rahalla! Endurokilpailuita ei liitto ole jakanut kuin 3 koko kesälle, joten tähän kisaan oli lähes pakko osallistua. Jalan puolesta pelkäsin, mutta kuin ihmeenkaupalla selvisin sitä suuremmin telomatta ja nyt edessä oli pidempi kuntoutustauko.

Lääkärin tuomio osa 1,2...

Ensimmäiset kuvaukset ja jatkotutkimukset eivät oikein hyvälle näyttäneet. Nivelside revennyt pääosin, samoin murtuma nivelsiteen kiinnityskohdassa sääressä ja muissa luunpinnoissa vääntymisen seurauksena. Jalka pakettiin ja uudelleen kuvauksiin muutaman päivän päästä. Kovasti kipsiä ja keppejä tarjottiin, mutta sain neuvoteltua irrotettavan tuen jalalle ja lupasin olla liikkumatta vastapäistä kauppaa pidemmälle.

Eihän tämä ensimmäinen kerta ollut kun nilkan kanssa jotain ongelmaa tuli. Paria vuotta aikaisemmin Espanjassa asuessani teloin toisen nilkan juuri ennen kesälomaa ja kilpailuja Suomessa. Tuolloin vääntyneen nilkan päälle tuli vielä oma pyörä ja toipumiseen meni pari kolme kuukautta. Nilkasta tuli lopulta käyttökelpoinen, vaikka kesän ajamiset jäivätkin harmittavasti väliin.

Muutaman päivän lepo ja särkylääkkeet helpottivat elämää. Nukkumisesta tosin ei oikein meinannut tulla mitään, kun jalkaa kääntäessä aina heräsi. Kaikeksi onneksi uudet magneettikuvat kertoivat nivelsiteen olevan osittain ehjä. Nivelside ja luut paranisivat 6-8 viikon puitteissa. Kuntoilua sai kuuulemma harrastaa, kunhan nilkan teippasi liikkumattomaksi. Lisäksi omaa harkintaa käyttäen luvattiin kokeili, miten ajaminen onnnistuu. Koitin hieman pitää liikkuvuutta yllä polkemalla kuntopyörää ilman suurempia vastuksia, mutta nilkka kyllä ilmoitti jälkeenpäin oman mielipiteensä. Muuta kroppaa onneksi pystyi kuntouttamaan, kunhan salille jollain keinolla selvisi.

Krossikauden avaus Heinolassa

Ensimmäinen enduro-kilpailu takana ja edessä oli kauden avaava Heinolan
motocross-kilpailu. Kawasaki odotti valmiina koitoksiin uusin renkain. Kuljetta
haki fiilistä katsomalla AMA ja MM-sarjan lähtöjä kisaa edeltävänä yönä ennen
herätystä viideltä aamulla.
Suomen kesässä on mukavaa, että aurinko nousee valaisemaan jo ennen
kukonlaulua..jolloin kisat yleensä on maalla tapana aloittaa. Ilmeisesti
aamulypsyn aikataulu on voimissaan vielä kehien ulkopuolella.

Porukkaa oli kisapaikalla varsin runsaasti ja rata näytti hyvälle. Kawa meni
katsastuksesta lävitse ja pian selvisi että aika-ajon 2-ryhmässä olisi radalle
mentävä. Hieman puristusta oli ensimmäisellä nopealla kierroksella ja leikkasin
muutamassa kohdassa liian tiukasti mutkaan sisään suoraan jarrupatteihin.
Pattisuorakaan ei meinannut oikein sujuvasti mennä. Ajattelin ottaa perään toisen
nopean, kun edessä ei näyttänyt olevan ketään hitaampaa.

Toinen nopeakierros sujui hieman sujuvammin, mutta taululla olikin vasta sija 14,
kun treeneissä olin vielä kympin joukossa. Tästä erästä jatkoon otettaisiin vain
13 nopeinta suoraan a-finaaliin, joten lähdin vielä koittamaan kierroksen
levättyäni.

Kolmas nopea lähti käyntiin paremmin kuin aikaisemmat. Noin puolessa välissä
rataa tuli hitaalla kierroksella ollut toinen kuljettaja eteen ja koitin ohittaa.
Samalla hetkellä kun siirryin linjalta ulommas lähtivät molemmat pyörät alta
radan mutaisessa kohdassa. Tämän seurauksena otti vasempi jalkani maahan ja
nappasi kiinni vääntäen vasemman nilkan auki. Jalka rusahti ikävästi ja kipu oli
riittoisa.

Lääkäri tutki jalan välittömästi ja se sidottiin, jotta turvotus ei nousisi. Ei
auttanut muuta kuin odotella, pystyisikö jalalla vielä ajamaan. Jalka ei
turvonnut välittömästi eikä ollut älyttömän kipeä. Ajatuksissa kävi pitkä
sairasloma ja se ettei pääse kaiken treenaamisen jälkeen ajamaan pitkään aikaan,
ei tainnut uni oikein tulla. Lääkäriin ja kuvauksiin oli ajat varattuna myös
vakuutukseen soiteltu. Sitten vain tuomiota odottamaan kädet ristissä.

Ensimmäinen

Orimattila ja elämäni ensimmäinen enduro-kilpailu Toukokuunajo, järjestyksessään 46. Nuo ensimmäiset 45 jäivät ajamatta, mut nyt oli nimi listassa. Kisoihin oli tiedossa hienoa aurinkoista säätä. Sateella ja muuten märällä ajamisesta en muutenkaan niin nauti; hienohelma, tissiposki jne. eli hyvä näin.

KTM oli iskussa, uusilla renkailla, toimivilla valoilla ja taas uusilla numeroilla. Tuon numeroasian voisivat liitonmiehet laittaa kuntoon, mutta kuulemma liian vaikeaa tehdä kuten motocrossissa, joten mistäs minä paremmin tietäisin. Enduro-kilpailu vaikutti etukäteen hieman hankalalle, oli niin aikakortteja kuin AT-asemiakin. Sekavia sääntöjä ja ohjeita-aloittelijoille tuli sentään luettua ennen kisoja.

Nöyränä kisoihin lähdettiin ja kyllä se pyörä katsastuksesta läpi meni, samoin AT-lapun sain kouraani ilmottautumisesta. Koska kyseessä oli ensimmäinen kisani tässä lajissa, oli starttinumero joukon suurimpia ja pääsin reitille vuorolla 244.

Ensimmäisellä siirtymällä tuli selväksi, että suurinosa kilpailuun käytettävästä ajasta kuluisi ajelemalla asfaltti- ja hiekkateitä siirtyminä. Ensimmäinen siirtymä oli noin 20km luokkaa ja ensimmäinen pätkä alle 4km. MK1 eli ensimmäinen maastokoe oli hidasta kapeaa polkua, joka mutkitteli pienen kallion päällä kivikossa. Suurin ihmetys oli radan kosteus. Vaikka muualla pölysi kovastikin ja aurinko paistoi, oli metsän siimeksessä kalliot ja kivet aivan märkänä. Tuo märkyys tarkoitti erittäin liukkaita ja hitaita kohtia, eikä rytmiä löytynyt millään. Kun reitti aukesi leveämmäksi poluksi, oli yrittämistä varmaan hieman liiaksikin.

Toisen pitkän siirtymän jälkeen, jolla tosin oli hienoja vehreitä järvimaisemia, oli vuorossa MK2. Maasto jatkui pitkälti samanlaisena, eli märkänä, kivikkoisena ja erittäin hitaana. Reitillä olleet 240 pyörää olivat varmaankin hieman vaikeuttaneet tilannetta ja tuoneet vielä pahemmin juuret esiin, samoin kaivaneet märkiin kohtiin muutaman upotuspaikan. Välissä olleilla lyhyillä tienpätkilä sain aina edellä lähteneen kiinni, muttei ahtaassa metsikössä ohitse mahtunut. Eräs edellä lähtenyt jäi vielä syvään muta-uraan kiinni ja jouduin odottelemaan hetken. Erittäin tökkivää menoa.

Huoltoon palattuani tuskailin pitkiä siirtymiä ja lyhyitä pätkiä. Tietoa tuloksista ei ollut, mutta tiesin ettei kärkeen ollut asiaa tällä menolla. Onnekseni MK3 oli minulle ja hieman kovaksi säädetylle pyörälleni nopeampaa pätkää, sisältäen krossirataa ja vauhdikkaampaa polkua. Ajo kulki hienosti ja olinkin tällä pätkällä luokkani toiseksi nopein! MK4 oli myös hieman jouhevampaa hiekkaista polkua ja sielläkin ajaminen oli nautinnollisempaa. Tuloksena pätkän 5 sija luokassani. Siirtymät olivat myös lyhyempiä ja ajofiilis katossa.

Viimeiselle pätkälle starttasin vauhdilla todetakseni, että se oli ensimmäisten tapaista kapeaa ja hidasta kivikkoista polkua. Väliin oli lisätty useampia pyörän upotuspaikkoja ja niin tiukkaa puunkiertoa, että ykkös ja kakkosvaihteet olivat ainoat mahdolliset. Erittäin tökkivää, pomppivaa ja en voi väittää tykänneeni. Lisäksi tämä pätkä oli tuplasti muita pidempi, joten eroa kärkeen tuli taas runsaasti.

All in all, hauskaa oli, vaikka olisinkin halunnut ajaa enemmän. Tulokseksi selvisi sija 7. Tätä pitää saada lisää ja nyt tietää paremmin missä omaa vauhtia on syytä lisätä. Ikävä kyllä kesälle ei ole siunaantunut kuin 3 kilpailua, joten pitää keskittyä CC ja krossikisoihin. 

Tässä Toukokuunajon maastokokeet vielä järjestyksessä:

MK1 - http://vimeo.com/23442666
MK2 - http://vimeo.com/24051043
MK3 - http://vimeo.com/24051711
MK4 - http://vimeo.com/24052060
MK5 - http://vimeo.com/24053997

Raskasta arkea

Parolan pölyt kävin pyyhkimässä pois Lavangon radalla Vantaalla, joka on ollut erinomaisessa kunnossa tänä keväänä. Hyppyreitä oli muokattu tulevien MM-kilpailujen vuoksi hieman turhankin ylöspäin heittäviksi, mutta ainakin hyppyihin tuli ilmaa ja luotto kasvoi.

Heinolan motocross kilpailut tähtäimessä tein reissun tutustumaan rataan, joka on hieno sisältäen korkeuseroja ja kallistettuja mutkia. Uutta oli 3 pientä hyppyriä eteläisessä kulmauksessa ja vastakkaiseen kulmaan tehty pidempi pattisuora. Nuo 3 pattia menivät helposti 2+1 tyylillä, mutta pidempi pattisuora oli huomattavan haasteellinen. Nopeimmat kuskit tuplasivat patit, osan aloittaessa ulkolinjalta ensimmäisestä, kun toiset nuolivat ensimmäisen ja tuplasivat loput. Vaikka rata oli kuiva sain patit menemään muutaman kerran tyydyttävästi.

Viikonloppuna oli vuorossa Endurossa kerhokisat Vantaalla. Olin ajanut 3 päivää putkeen, välillä käyden töissä ja tallilla laittamassa mopoja iskuun. Virta oli loppu ja parempi oli jättää kisat odottamaan parempaa hetkeä. Jälkeenpäin näin videon kisoista ja oli kyllä niin hienoa pätkää että jäi harmittamaan. 

Otin ohjelmaan Hyvinkään krossi kertsit ja treenit menivätkin pitkästä aikaa hienosti. Pattisuora tuntui suorastaan helpolta ja Heinolasta löytynyt itseluottamus paistoi rohkeampana ajona. Ikävä kyllä kisaerässä jouduin hieman tyhjään väliin eikä puristusta löytynyt. Vielä kun joku kilpailija kaatui toisen erän lähtökierroksella, jäi erä tällä kertaa ajamatta.

Kävin vielä fiilistelmässä enduroa sekä Vantaalla että Riksussa tulevia kilpailuja varten. Seuraavaksi oli vuorossa ensimmäinen enduro-kilpailuni Orimattilassa ja heti seuraavana päivänä Heinolassa kauden avaus krossissa.

Hieman oli fiilis että tässä välissä ei muuta kerennyt oikein tehdä kuin juosta töissä, tallilla ja pari kertaa ajamassa. Pyörät tulivat kuntoon, renkaat vaihdettua ja KTM sai uuden männän.

Pölyä Parolassa

Kauden avaus Panssari CC Parolassa oli ovella. Treenit olikin jo hoidettu ja edessä oli pyörän viimeistely kisoja varten. Parolan CC ajetaan armeijan alueella pitkin panssarivaunujen tekemiä polkuja. Reitti keräsi viimevuonna kovasti kehuja, mutta tälle vuodelle oli luvassa ennakkotiedoista poiketen aurinkoista ja kuivaa keliä. Tuostahan tietysti seuraa se että odotettavissa oli pölyä, paljon pölyä.

Vaikka kyseessä on muutaman tunnin rykäisy, aiheuttaa kisojen tuoma värinä erinäisen määrän ylimääräistä ennakkovalmistelua. Pitää miettiä jotain evästä, niin kisaa edeltävälle päivälle, kuin varsinaiselle reissulle. Kahden tunnin koitos pattisella radalla on sen verran raskas homma, ettei pelkillä Makuunin irtareilla selviä. Lisäksi pitää ajolasit ja muut romppeet kerätä mukaan ja jopa pestä. Tällä kertaa pakkasin myös polkupyörän mukaan, jotta voin käväistä katsomassa mihin suuntaan rata suunnilleen menee. Syömisen lisäksi kannattaa nukkua ja varsinkin herätä ajoissa, jottei myöhästy kisoista. Tuo nukkuminen on näistä hankalinta ja aamulla sitä miettii onko tässä taas mitään järkeä? Voisihan sitä nukkua normaalisti ja käydä ajelemassa omaksi huviksi. Tällä kertaa sattui vielä kolottamaan sieltä täältä Hansiksen kaatuilun takia.

Aurinko paistoi ja kelikin tuntui kohtuu lämpöiselle. Kisapaikalle saapuessa väkeä näytti olevan ihan riittävästi ja näemmä kaikki muut olivat jo innokkaina katsastaneet pyöränsä, päästäkseen ensimmäisenä lähtöviivalle. Pelit ulos autosta ja katsastuksen kautta tutustumaan rataan. Pahimmat skenaariot pölystä onneksi olivat liioiteltuja ja osa radasta näytti ihan ajettavalle, harrastajien kiertäessä rataa. Kamat niskaan, reppu selkään ja tankkauspaikka kuntoon.

Kisan startti olikin sitten isomman luokan fiasko. Järjestäjä sai kasteltua alkuosan peltopätkää armeijan ja
palokunnan avulla, mutta lähtöalue taisi unohtua. Ensimmäisen 5m jälkeen eteenpäin ei nähnyt metriäkään..ei siis edes edellä ajanutta pyörää, jotta olisi edes suuntaa nähnyt minne mennä. Peltopätkälle selvittyä alkoi nähdä muitakin kilpakumppaneita, mutta eipä siitä apua ollut. Rata, vaikka se kohtuu leveä olikin, täyttyi kuljettajista laidasta laitaan, eikä ohituksia juuri voinu haaveilla tekevänsä. Ohituksia täytyi siis järjestää jotenkin. Onneksi keksin kuitenkin noin puolessa välissä rataa heittäytyä komeasti kyljelleen ja näin hienosti avautui 15 onnekkaalle mahdollisuus ohittaa! Tässä vaiheessa tuntui ehkä hieman turhauttavalle tuo 3-rivin lähtöpaikka, kaatuminen ja se että edessä olivat jo veteraani-luokan hitaimmatkin.

Ei auttanut kuin yrittää ohi ja löytää tilaa ajaa omaa vauhtia. Tilaa alkoikin löytyä, kun lähestyttiin tunnin
kohtaa, jolloin useimmat tulivat tankkaamaan. Jälkeenpäin ajatellen tässä kohden olisi kannattanut iskeä sen mitä vauhdillisesti oli mahdollista, mutten ollut ihan varma siitä kuinka jaksaa loppuun asti. Vedin vielä muutaman kierroksen ja tankkaamaan tulin 1,5h ajon kohdalla. Varikolta palasin taas jonkinlaiseen jonoon, josta tosin selvisin muutamalla ohituksella hieman parempaa rakoon ajella. Kovempaa olisi pitänyt ajaa, mutta alussa hukattua aikaa oli tällä kertaa hieman liian paljon. Ajoin toki tavaramerkin mukaisesti nopeimman kierrokseni viimeisellä kierroksella, kun kellossa oli jo yli 2h ajoa varsin pattiseksi menneellä radalla.

Kropalle tälläinen kisa on aika iso koettelemus, mitä hiljempaa ajat sitä pahempi. Selkeäksi tuli myös se että KTM:n 2-tahti piikki tarvitsisi osaavamman kuskin ja kuski tarvitsisi tehokkaamman pyörän, ennenkuin parempia sijoituksia voisi odottaa. Tehokkaampien pyörien ohittaminen oli erityisen hankalaa, vaikka olisi ollut selkeästi nopeampi edellä ajanutta. Kyllähän piikilläkin toki kärkeen pystyisi ajamaan, mutta pitäisi osata ajaa 100% yrityksellä koko kilpailu. Vanha klisee vielä lopuksi: Tästä on hyvä parantaa.

Päivän facta: 2h10min kisassa kului 2400kcal

Video Parolan Startista:

http://vimeo.com/23442666

Kerhokisaa ja kaatuilua

Treenihommia jatkettiin Kawasakin kanssa Hyvinkäällä taasen useampana päivänä. Ruiskun säätöjä kokeiltiin laidasta laitaan, jotta jonkinlainen tuntuma siihen löytyisi. Kyllähän tuolla tosiaan eroa tulee nappia painamalla, kun jokin säätö tuntuu täysin tehottomalta ja toinen väsyttää kuskin muutamassa kierroksessa. No päädyttiin kuitenkin johonkin tähän välimaastoon ja välillä ihan ajettiinkin.

KTM:n mantsa tyyppisen alustajan jälkeen Kawa tuntui kovalle varsinkin keulasta ensimmäiset kierrokset, mutta vauhtia lisäämällä tämäkin ongelma oli poissa mielestä. Vakiona Kawan keula oli löysä kuin enskapeli lyöden pohjaan milloin mistäkin pikkuisesta pöydästä. Vaimennukseen lisäsin öljyä ja turvallisuuden tuntu löytyi. Takajousen sai vaihtaa heti kättelyssä, johtuen huimasti nousseesta vauhdista..no totuuden nimissä suurempi syy taitaa olla tuo reilu kymmenisen kiloa joka on kerätty vuoden aikana, toki lihasta kaikki =) 

Ajohan sujui kohtuullisesti, niin lanatulla, kuin hieman pattisemmallakin radalla. Ajattelin sitten käydä Hyvinkään kerhokisoissa kokeilemassa miltä se porukalla ajelu tuntuu. Olihan tosin treeneissäkin ollut sata muuta innostunutta radalla yhtäaikaa. No olihan se taas pieni kulttuurishokki ensimmäisen mutkan jälkeen ottaa 10kg hiekkaa kypärään ja tämä siis ihan pystyssä pysyen. Kierros toisensa jälkeen alkoi rytmi löytymään paremmin ja pattisimpiinkin kohtiin löytyi nopeampaa linjaa, eikä kuntokaan pettänyt.

Kauden ensimmäiset kilpailutkin olivat jo näköpiirissä. Parolan CrossCountry kisat ja kahdentunnin uurastus arveluttivat ja 2-tahtinen pyöräkin oli uutta. Kuulin radan olevan enemmän hiekkaista leveää väylää kuin perinteistä kapeaa ja kivikkoista enduro-polkua. Ensimmäiseksi kokeilin kuskin ja bensan riittävyyttä hiekkaisella Hyvinkäällä ajellen 1,5h setin pattisella radalla. Kuski tuntui loppuvan bensaa ennen, joten ajoja olisi saatava hieman lisää, varsinkin pitkäkestoisempaa treeniä.

Onneksi pyörä..siis polkupyörä-kuume meni hetkellisesti ohitse pelkällä renkaiden päivityksellä ja pääsin muutaman kerran pyörittämään kylmään keväiseen ulkoilmaan. Ulkoillessa ei voinut olla ihmettelemättä paikallisten urpoilua. Ei sitä heti ole pakko shortseihin pukeutua tai terassille mennä värjöttelemään, kun mittari on ensimmäisen kerran plus asteilla. Kylmä on kylmää, vaikka kuinka pitkän talven jälkeen halu olisi suuri hehkuttaa kevään tulleen.

Viimeistelyksi kävin vielä ottamassa tuntumaa Vantaan Hanskallion mantsapätkään. Ei olisi tarvinut ihan niin läheistä tuntumaa ottaa, että joka kierroksella kaatuilee. Lopussa vauhti ja tuntuma pyörään löytyi, eikä pyöräkään vahingoittunut muutamaa lommoa paisarissa enempää. Tämä enskahomma kyllä on alkanut kiinnostaa kokoajan enemmän, liekö lisääntyvät vuodet mittarissa vaikuttaneet jo asiaan. Odotan jo innolla ensimmäisiä enskakisoja, mutta ajetaan tuo Panssari CC ensin altapois.

Tässä vielä pieni video Hanskalliolta:

http://vimeo.com/23339398

Ko ko kotimaa ja kotirata Kotarilla

Lumet on alkanut sulamaan ja ensimmäiset ajelut Vantaan Lavangossa otettiin enskatakki niskassa Kotarin sarvissa. Edellisen kerran Kotka oli tulilla Italian Cremonassa hiekkaradalla ja siellä ajot sujui kivasti pyörän istuessa käteen kokoajan paremmin, vaikka rankkaahan se on riehua jatkuvasti pitääkseen pyörän vauhdin yllä. Tuo piikki kun ei juuri tehoilla röyhistele rintaansa, jos vauhdin tappaa mutkassa.

No tällä kertaa jätettiin riehumiset vähemmälle ja vedettiin kevyesti, että viikonlopulle jäisi vielä energiaa käydä Hyvinkäällä, tuolla ehkä Suomen parhaimpiin kuuluvalla kotiradalla pyörähtämässä. Pari hyvää vallia oli Lavankoon saatu tuoreesta hiekasta kasattua ja aurinkokin paistoi, vaikka jäätävän kylmähän tämä kotimaa onkin.

Hyvinkäällä jatkettiin sitten savukoneen laulattamista ja hieman reippaampi ote kaasukahvaan alkoi vaikuttaa jo sille, että tästähän tuleekin jotain vielä. Vaikka reissun jälkeen taukoa olikin useita viikkoja ei tunnin setti tuntunut juuri pahalle. Pyöräkin tuntui omalle, vaikka porukkaa oli kuin pipoa ei se häirinnyt. Pujottelemalla hitaampien ja nopeampien välissä vastaa kuitenkin kisailua enemmän, kuin yksikseen soramontulla fiilistely.

Pari maukasta päivää radalla ja aika vaihtaa vapaalle nauttien viikonlopun riennoista.. mutta pieleen meni niinkuin otsikkokin. Lehtinen kyseli vielä sunnuntaiksi Hyvinkäälle hieman konsultoimaan Kawasakin ruiskun säätämistä ja vaikean valinnan jälkeen saivat iltajuoksut jäädä väliin. Kawalla ajeltiin viimeksi Hollannissa jonkun Herlingsin tms. imussa juoksuhiekassa ja silloin oli kyllä ikävä tuttua Hyvinkäätä. Parin Kotari päivän jälkeen oli oikean ranteen asento asettunut sopivaan tuntumaan ja Kawa tuntui liikahtavan järkyttävän hyvin heti ensimmäisestä vedosta alkaen. Hieman ehkä ajo lepatti, mutta vauhti oli kohdallaan, joka oli pieni yllätys näin kylmiltään. Ruiskun säätöjäkin kerettiin kokeilla ja vaikka siinä on vielä hiomista aika selkeitä eroja sillä saa aikaan riippuen radan ja kuskin tarpeista. Fiilis ysi plus ja pieni harmitus ettei tullut kuitenkin ilmottauduttua kauden avaavaan Laitilan WestCrossiin, kai sitä vielä kisoihin kerkeää ennen kuin kesä on loppu.

Uusi kausi, uudet kujeet

Viime kauden kisasaldona oli muutamia krossikisoja B-luokassa sekä mun ajouran ensimmäinen cross country-kisa Suomessa. Tänä vuonna olis tarkoitus jatkaa näitä molempia, sekä lisäksi osallistua muutamaan enduro kilpailuun. Tätä varten vuoden alussa hankittiin kaksi uutta pyörää; Kawasaki 250 ja KTM 125.

Vuoden kolme ensimmäistä kuukautta kierreltiin eurooppaa akselilla espanja, italia, belgia, ja molempia pyöriä tuli testattua huolella. Tästä reissusta voi lukea enemmän erillisestä blogista (tk2inc.blogspot.com).

Edellisistä vuosista poiketen tämän vuoden pääteemana on keskittyä krossin sijaan enemmän cross country- ja enduro-kisoihin. Krossikisoissa lähdön merkitys korostuu, eikä 20 minuutin erässä kestävyydellä ole suurta roolia. Sen sijaan 2h cc-kisoissa lähtöä tärkeämpää on tasainen ja ehkä suoritus kisan aikana, mikä ehkä sopii mulle paremmin kuin nopeat pyrähdykset. Enduro-kisoista olis tarkoitus hakea varmuutta pyörän käsittelyyn. Tiedossa on siis edellisvuosia enemmän ajelua metsän siimeksessä kuusia kierrellen.

Tähän blogiin on tarkoitus keräillä ajatuksia ja tapahtumia sekä treeniajoista että itse kisoista.